Loimaalta Luxemburgiin

Lapsuus- ja nuoruusvuodet olen viettänyt Loimaalla. Kotini oli pieni maanviljelystila. Pääsin opintielle ja minusta tuli pitkän linjan opiskelija. Kauppakoulun ja kauppaopiston kautta valmistuin kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta. Työskentelin laskentatoimen lehtorina Loimaan kauppaoppilaitoksessa ja Turun kauppakorkeakoulussa. Hankin myös KHT-tilintarkastajan pätevyyden ja olenkin siitä lähtien toiminut KHT-tarkastajan tehtävissä.

Kiinnostuin yhteiskunnallisista asioista jo kouluaikana ja keskusta-aate tuli verenperintönä. Minut valittiin Loimaan kaupunginvaltuustoon. Loimaalla olen eri luottamustehtävissä toiminut pitkään. Ensimmäisen kerran minut valittiin kansanedustajaksi 1991. Kaikkiaan toimin kansanedustajana neljä vaalikautta vuoteen 2006. Toimin 11 vuotta eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsenenä ja viimeiset kolme vuotta sen puheenjohtajana. Toimin myös 13 vuotta eduskunnan pankkivaltuuston jäsenenä ja viimeiset kolme vuotta puheenjohtajana. Nämä olivat aitiopaikkoja vaikuttamisessa suomalaiseen yhteiskuntaan.

Euroopan tilintarkastustuomioistuimeen minut nimitettiin vuonna 2006. Toimin tilintarkastustuomioistuimen jäsenenä ja sen suurimman jaoston puheenjohtajana kuusi vuotta vuoteen 2012. Vuodet opettivat ymmärtämään kansainvälisen talouden ja EU:n toimintaa sekä saivat minut huolestumaan myös Suomen suunnasta.

Takaisin Suomeen

Sen jälkeen olen toiminut sekä yrityksiä että julkisyhteisöjä tarkastavassa kansainvälisessä tilintarkastusorganisaatiossa KHT-tilintarkastajana ja Senior Advisorina. Olen myös tietokirjailija ja kirjoittanut useita talouden ja hallinnon uudistamista käsitteleviä kirjoja mm. Maaseutu uudelle vuosituhannelle, Suomen talouden kolmas tie, Ulos finanssikriisistä, Musta aukko – teesejä Brysselin ja Wall Streetin seinille (yhdessä huippuasiantuntijoiden kansa).

Olen nyt uudelleen Loimaan kaupunginvaltuuston ja Varsinais-Suomen liiton maakuntavaltuuston jäsen.