Finanssi- ja talouskriisissä on puhuttu paljon moraalikadosta. Vastuuta ja riskejä otetaan toisten piikkiin. Moraalikatoa eli moral hazard -ilmiötä voi ilmetä niin yksilöiden ja yritysten kuin valtioidenkin tasolla.

Finanssisektorin ja valtioiden tasolla moraalikato on käynyt todella kalliiksi ja se liittyy keskeisesti yhteisvastuuseen. Yhteisvastuun vastakohta on omavastuu.

Sipilän hallitusohjelma tiedostaa hyvin moraalikadon vaaran. Tämä on tärkeää huomioida laajemminkin Euroopassa. Tuoreita esimerkkejä moraalikadosta on riittämiin.

Yhdysvalloissa on tehty useita tuoreita arvioita suurimpien pankkien epäsuorasta valtiontuesta ”liian suuria kaatumaan” -filosofian lähtökohdista. Tämä filosofia pitää sisällään sen ajatuksen, että viranomaiset eivät päästä suuria pankkeja kaatumaan, vaan liittovaltion rahat tulevat tarvittaessa kattamaan liian suuren riskinoton epäonniset seuraukset.

Moraalikato on aika lähellä Euroopan keskuspankin epätavanomaisia kriisiajan toimia. Niiden tarkoitus on vain antaa lisäaikaa euromaiden omille uudistuksille. Massiivisen hätärahoituksen salliminen kriisimaiden ohuilla pääomilla varustetuille pankeille on yksi konkreettinen esimerkki moraalikadon vaarasta.

Entä mitä pitäisi ajatella – moraalikadon näkökulmasta – siitä pääjohtaja Draghin julkisesta toteamuksesta heinäkuussa 2012, että pankki tekee kaikkensa euron säilyttämiseksi?

Sipilän hallitusohjelma on omavastuun ja yhteisvastuun linjauksissaan selkeä. Ohjelman mukaan: ”Suomi on talous- ja rahaliiton jäsenenä sitoutunut edistämään euroalueen vakautta. Suomen tavoitteena on sääntöperusteinen ja toimiva euroalue, jossa jokaisella jäsenvaltiolla itsellään on ensisijainen vastuu omasta talouspolitiikastaan. Samoin jokainen jäsenvaltio vastaa itse veloistaan.”

Aikaisemmin keväällä valtiovarainministeriö linjasi EMU-raportissaan, että ”Pyrkimyksestä talouspolitiikan koordinaation jatkuvaan syventämiseen tulisi luopua. Sen sijaan tulisi tukea jäsenvaltioiden edellytyksiä ottaa vastuuta talouspolitiikan päätöksistä.”

Kreikan läheiset kumppanit ovat jo käynnistäneet keskustelut euroalueen kehittämisestä uusien kriisien ehkäisemiseksi. Toisin kun Suomen hallitusohjelma linjaa, ajattelu eteläisemmässä Euroopassa on kallellaan suurempaan yhteisvastuuseen.

Esimerkiksi Ranskan – jossa budjetti on viimeksi ollut tasapainossa 40 vuotta sitten – presidentti Hollande haluaa euroalueelle yhteisen hallinnon. Alueella voisi Hollanden mielestä olla oma budjetti, hallitus ja parlamentti, joka samalla varmistaisi demokratian toteutumisen. Mukana ovat muun muassa yhteiset velkakirjat.

Italian – jossa talouskasvu on viimeiset 15 vuotta ollut alle prosentin – valtiovarainministerin tuoreissa kaavailuissa olisi myös yhteinen työttömyysvakuutusjärjestelmä. Kyse on viime kädessä yhteisvastuun lisäämisestä.

Eteläisen Euroopan näkemyksistä paistaa läpi haikailu maailmaan, jota ei enää ole. Yhteisvaluutta-alue on erittäin haastava talousalue jo sinällään ilman ulkoisen devalvaation mahdollisuuksia. Globalisaation myötä talousalueet ovat kietoutuneita toisiinsa, mikä entisestään rajoittaa vapausasteita kilpailukyvyn kohentamiseksi.

Niinikään komission puheenjohtajan Junckerin johdolla tehdyssä suunnitelmassa edetään pankkiunionin kolmessa vaiheessa talouspolitiikan yhtenäistämisen ja yhteisvastuun suuntaan.

Jos ja kun keskustelu euroalueen tulevaisuudesta viriää toden teolla, olisi toivottavaa, että Suomen näkemykset tulevat kuulluksi. Hallitusohjelman ja VM:n EMU-raportin linjaukset korostavat sääntöjen noudattamista ja jäsenvaltioiden omaa vastuuta laittaa asiat kuntoon. Oikeassa yhteisvastuussa kaikki noudattavat yhteisesti sovittuja pelisääntöjä.

Suomen hallitusohjelman linjaukset ovat kestäviä. Samalla tilanne korostaa sitä, että Suomen oma talous on nyt hallitusohjelman toteuttamisen, yhteiskuntasopimuksen aikaansaamisen ja yrittäjyysloikan kautta saatava ehdottomasti parempaan kuntoon.

 

Julkaistu Turun Sanomissa 14.8.2015.